Purkautumista

Mä olen kauhuissani, että musta tulee samanlainen alkoholisti kuin isästäni. Tiiän kyllä ettei yks yö riitä sairauden muodostumiseen, mutta pelkään menettäväni kontrollin. Täytän alle kuukauden päästä 18 ja se pelottaa siitäkin syystä. Ja alkoholismi voi olla munkin geeneissä luulisin ainaki. Asiasta helpompaa ei tee vaikeat kaudet ja hetket jolloin tahtoo menettää kontrollin. Lupasin itelleni silloin kun isä kuoli etten kuole samalla tavalla.

Mulla on ollu  mielenterveysongelmia ala-asteelta asti, ensimmäisen kerran kävin ammattilaisella kolmosluokalla. Mun isä kuoli kun olin nelosella. Olin pois koulusta ja yhtäkkiä jossain vaiheessa koulupäivää joku koputtaa oveen, siellä oli muistaakseni kaksi opettajaa kukkakimpun ja kortin kanssa. Kaikki mun luokalla oli kirjottanu nimensä siihen ja en muista tarkalleen mitä siinä oli mutta siinä kai otettiin osaa ja toivotettiin kaikkea hyvää mulle ja mun perheelle. Äiti itki ja mä olin jotenki tosi normaali sekä hämmentyny vaikka luulis että mäkin itkisin. Aika pian muutettiin Ouluun Oulunsalosta ja sieltä kävin koulussa vielä viikon ennen kesäloman alkua kai. Joku poika ihan innoissaan huusi jotain tähän tyyliin: ”Sanna tuli Oulusta asti!” En muistaakseni reagoinut siihen muuten kuin lyhyellä katseella, mulla oli neutraali olo. En miettinyt mitään kovin syvästi vaan aika pintapuolisesti.

Me asuttiin Oulussa noin kaksi kuukautta ja olin just saamassa kavereita, mutta pakkohan se oli lähteä. Taas tuli uus koulu ja uudet ihmiset, ihan ku ei olis ollu vaikeaa jo ennestään. Muutettiin Raaheen ja siellä olin melkein kutosluokan loppuun. Mua alettiin kiusaamaan siellä lähes heti enkä saanu kavereita. Sinä aikana vietin aikaa harvoin parin tytön kanssa ja toinen muutti pois. Muistan kuinka opettaja yritti auttaa saamaan kavereita, se yritti saada mua muiden joukkoon ja kerran ruokailussa menin yksin istumaan tyhjään pöytään ja muistan olleeni helpottunut että sain olla sillä hetkellä yksin. Opettaja tuli vihaisena mun luo, otti mun tarjottimen, huusi mulle ja vei sen mun luokan tyttöjen kans samaan pöytään. Kaikki katto meitä ja halusin vain itkeä, mutta oli pakko pysyä vahvana.

Olin yhä palasina isän kuolemasta ja mun murrosikä alkoi olla pahimmillaan suunnilleen samoihin aikoihin. Äiti joutu olemaan koko ajan töissä, yötä päivää. Mä olin 11-vuotias, mun pikkusisko oli yhdeksän ja pikkuveli seittemän. Mä olin niiden kanssa kaiket päivät, pistin nukkumaan, leikin, tein ruuan, siivosin vain jotta äitillä olis helpompaa. Jälkeenpäin ajateltuna se on hirveää muttei ollu vaihtoehtoja ainakaan tietääkseni. Kutosluokan lopulla muutettiin Oulunsaloon, jossa aloitin yläasteen. Se kauhistutti ja stressasin sitä niin paljon että kuukautiset jäi pois puoleksi vuodeksi. Olin yksin ja ihan hukassa aluksi ennen kuin opin missä mikäkin luokka on. Siellä taisi olla lähemmäs 1000 oppilasta ennen kuin toinen koulu valmistui ja sinne meni joku 400 oppilasta. Se oli hirveän pelottavaa ja ahdistavaa. Mua alettiin kiusaamaan sielläkin aika pian ja monista yrityksistä huolimatta openkin avulla, en saanu kavereita. Eka vuosi siellä oli erittäin vaikea, mutta toisena vuotena en enää jaksanu välittää koska kaikki oli silloin niin vaikeaa. Mä satutin itteäni seiskaluokalta kasin syksyyn asti ja samana syksynä koitin tappaa itteni, vain niinsanotut kaverit tiesi siitä. Mulla oli jonkun verran nuorempia kavereita, koska muille en kelvannu. Joku kiusaaja sano joskus mulle, että ne olis mun kavereita jos puhuisin enemmän. No kuitenkin oli eräs vaaleahiuksinen tyttö josta tuli mun paras ystävä, johon olin tietämättäni silloin rakastunu. Hetken tai no puoli vuotta on/off  seurustelin sen tytön veljen kans mut en mä pystyny peloltani mihinkään. Noh kasin syksynä menetin mun kaikki kaverit, koska yks niistä käytti luvan kans mun puhelinta ja huomasi, että olin ettiny lesboista jotain jonka jälkeen niistä jokaikinen alkoi kiusata mua ja tää blondi sano, että voidaan olla parhaita ystäviä muttei kukaan saa tietää tai nähä meitä. Muistan kuinka kerran se oli lähössä ja halas mua ja sano ”Rakastan sua.”, mutta tiesin ettei se sitä tarkota. Sen halaus oli kylmä eikä lämmin niinkuin ennen. Yhtäkkiä olin ypöyksin ja samoihin aikoihin mun vaari kuoli. Koitin tappaa itteni alkoholilla ja lääkkeillä mut tulin vaan uniseksi ja vähän sekavaksi. Koitin ennen sitä viillellä, polttaa tupakkaa ja juoda. Olin ihan täydellisessä paniikissa ja taisin saada paniikkikohtauksen. Näin niitä ”kavereita” jostain syystä samana iltana ja tulin itkien kotiin. Mun kummitäti oli kylässä ja muistaakseni tuli halaamaan ja kysyi mikä on mutten pystyny sanomaan mitään.

Luulin etten pärjäis ilman sitä blondia. Muutama kuukausi vierähti ja varmaan muutettiinki taas Raahen vissiinki, mutta silloin huomasin etten tarvi sitä ihmistä ja mulla oli vihdoin aikaa opiskella ja tehä muuta kivaa. Uus koulu jännitti, mutta menin sinne avoimin mielin ja tein parhaani ja koitin olla avoimempi. Aloin haaveilemaan paremmasta tulevaisuudesta ja aloin oppimaan uusia asioita itestäni. Kuten sen, että pidän tytöistä vaikka olin siitä epävarma pitkään, se silti tuntu jo ajatuksena niin oikealta ja hyvältä. Olin innoissani. Leikkautin hiukset lyhyeksi ja aloin muuttamaan ulkonäköäni ja vaatteitani. Aloin opetella pitämään itestäni. Mulla oli oma huone ja kävin tosi ihanan ihmisen luona juttelemassa ja siitä oli paljon apua. Mulla oli yhä tosi tosi vaikeaa, mutta olin silti helpottunu ku oli joku jonka luokse mennä ja jutella. Sen kans juttelin ihastumisesta erääseen tyttöön jonka kans olin samalla köksän tunnilla. Yritin tutustua siihen tyttöön facebookin kautta, mutta jossain vaiheessa se lopetti vastaamisen. Vaikka toi tuntukin pahalta nii tunsin oloni kuitenki ihan hyväksi ku edes joku hyväksyi mut semmosena ku oon. Ysiluokalla muutettiin kaks kertaa kai en oo varma, mutta viimeiset kolme kuukautta kävin Tyrnävän yläasteella. Sillon moni asia muuttu, sain pari kaveria joita näin joka päivä ja toista koulun ulkopuolellaki. Se mies jonka luo muutettiin oli hirveä ja vihasin sitä. Se oli narsisti eikä se avioliitto liian pitkään kestäny. Oltiin sen veljen luona yötä, sen veli oli antanu ankaria neuvoja meidän kurittamiseen ja äiti suuttu siitä. Se mies oli myös kännissä. Siitä tuli riita ja lopulta mäkin aloin huutamaan sille ja se päätyi niin että ajettiin keskellä yötä kotiin. Tärisin vihasta ja ulkona oli tosi kaunista. Olin koko ajan valmis mottaamaan sitä ja puolustamaan mun perhettä. Muutettiin pois sen luota ja pysyttiin koulujen takia Tyrnävällä. Kauan ei voitu asua siellä kun sen asunnon lämmittäminen oli liian kallista, oisko se lämmitetty öljyllä ehkä. Sitten kun muutto tuli eteen joulukuun puolivälissä niin mä lähin Temmekselle ja muut Raaheen.

Melkein unohin, että mulla oli tyttöystävä vähän yli parin kuukauden ajan ja erottiin torstai-iltana ja mulla oli muutto perjantaina. En oo myöskään muistanu mainita nykyistä kouluani. Opiskelen Limingassa kokkipuolta ja kohta alkaa kolmas vuosi. Unohin myös mainita tytön jonka luona kävin Helsingissä pari kertaa ennen kuin tutustuin ex tyttöystävään. Molemmat on aseksuaaleja ja suhde päätty siihen ku exä hoksasi olevansa myös aromantikko. Se suhde ei kaduta, koska tosiaan tein kaikkeni ja tollanen asia luonnollisesti tarkottaa eroa joten kaunaa ei oo. Se toinen tyttö opetti mulle joitain vähän intiimejä asioita. Yhä ollaan kavereita vaikkei jatkuvasti jutellakkaan. Tällä hetkellä oon ihastunut ja mä olen mun ihastukseni ihastus.

Tämäkin kesä on ollu hankala ja oon tuhlannu paljon rahaa mikä ei oo mun tapaista. Yleensä mä oon tosi tarkka rahan suhteen ja varmistan, että sitä riittää kuukaudesta toiseen. Harvoin ostan mitään turhaa ja maksan laskut ajallaan. Kyllä mä nytkin laskut maksan niinkuin pitääkin, mutta tunnen jatkuvaa syyllisyyttä rahan tuhlailusta vaikka luulen ymmärtäväni sitä. Mun perheellä on aina ollu vaikeaa rahan suhteen tai no sen puutteen suhteen. Joskus ala-asteikäisenä aloin silloin tällöin säästämään rahaa äitiä varten. Olin varmaan mummolta saanut rahaa 30 euroa ja muistan säästäneeni ne kunnes tuli tosi tiukkaa ja annoin ne äidille.

Äiti on varmaan aina luullu etten tarvi sitä, koska oon ollu pienestä pitäen itsenäinen. Mutta ei mulla oo ollu muutakaan vaihtoehtoa. Kaikki aika meni luonnollisesti nuorimpaan ja keskimmäinen vaati huomiota, mä en jaksanu vaivautua. Ajattelin, että mun pitää olla itsenäinen koska pystyn siihen enkä halunnu vaivata äitiä tai ketään.

Meinas olla tosi hankala olla, joten päätin avautua tänne missä en voi häiritä tai vaivata ketään. Kieltämättä kirjottaminen tänne helpottaa aina olipa kyse mistä tahansa.

Hyvät illanjatkot kaikille ja kommentoikaa toki, jos on samankaltaisia kokemuksia tai tuntemuksia! <3

Maanantai avautuminen part 7327467

Tänään oli jälleen semmonen aamu, että ois vaan tahtonu jäädä lämpimän peiton alle nukkumaan. Mutta ei se auta ku vaan nousta ylös. Onneksi kuitenkin pääsee kouluun ku on siellä ihan kivaa ja tarkotan nyt opiskelua enkä kavereita. Opiskelu on ihan kivaa. Keittöllä on kivaa varsinkin, jos saa tehä itsenäisesti.

On tää aamu ollu ainaki rauhallinen.  Kuuntelen musiikkia ja koitan herätä. Mä jopa meikkasin. Kahvia joisin, jos ois maitoa. :( Mut onneks koulussa on aina jälkiruokana kahvia!

Aikalailla kaikki on valmiina asuntolaan ja kouluun lähtöä varten. Vielä ois tunti aikaa ennen kuin linja-auto tullee. Maanantait on kivoja ku koulu alkaa vasta 12:15. Meillä on tänään varmaanki äidinkieltä/ruotsia/englantia. Sitten päästään noin kello 15:30 koulusta. Sen jälkeen meen nopeaa apteekin kautta asuntolaan ja sieltä tukihenkilö hakee joskus kello 16:00.

Kun selviän asuntolaan niin sieltä sit suoraan koululle syömään. Toivon et ois samanlainen viikko ku viime viikolla. Mä oikeesti viihdyin keittiöllä ja sain tehä hommia itsenäisesti. Otin etäisyyttä muista opiskelijoista ja se teki hyvää.

Mä oon ottanu niistä nyt jonkin aikaa etäisyyttä ja se on hyvä juttu. En koe kuuluvani niiden joukkoon. Ne on lähentyny keskenään ja mä keskityn opiskeluun. Aina ei jaksa höpöttää eikä kuunnella asioita poikaystävistä. Oon ainut sinkku ja homo, joten siinä varmaan syy miks oon kaikkien asioiden ulkopuolella. Kaikki näyttää aina kiusaantuneilta ku puhun tytöistä eikä niitä tunnu kiinnostavan muuta kuin mun vitsit, jos nekään. Mä oon ehkä vähä niitä räväkämpi enkä pelkää puhua asioista, joista yleensä ei puhuta. Ne taas ei halua puhua semmosesta. Tuntuu et ne haluaa vaan höpöttää ja mä haluan oikeitaki keskusteluja.

Kivaa viikkoa kaikille!

Alex